Historia

Erotuomarikerho Pallopuntarin neljä vuosikymmentä

Erotuomarikerho Pallopuntarin perustava kokous pidettiin Joensuussa toisena pääsiäispäivänä, 11. huhtikuuta 1966. Erotuomarikurssien yhteydessä järjestetyssä kokouksessa oli viitisentoista asianharrastajaa, joista kerhon ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Mauri Haapalainen (puheenjohtaja), Aapo Kokko, Kyösti Toukonen, Keijo Saarelainen ja Reijo Pasanen sekä piirin edustajana Eino V. Jalovaara. Kerhon tehtäväksi määriteltiin tuomaritoiminnan edistäminen maakunnassa kerhokokouksin, luennoin, neuvotteluin ja opintomatkoin. Uuden yhdistyksen nimi ratkesi luontevasti, kun Karjalaisen pitkäaikaisen urheilutoimittaja Aatto Jääskeläisen ehdotuksesta nimeksi tuli Erotuomarikerho Pallopuntari.

Perustamiseen vaikutti paitsi pohjoiskarjalaisen jalkapallotoiminnan vilkastuminen 1960-luvun alkupuolella, myös muualta Suomesta saadut esimerkit: maan eri puolilla, erityisesti suurimmissa kaupungeissa, erotuomarikerhoja oli toiminut jo pitkään. Ensimmäisen toimintavuosikymmenen olennaisia piirteitä oli talvisen toiminnan painopisteen siirtyminen jääpallosta vähitellen kaukalopalloon. Viimeksi mainitun suosio työpaikka- ja harrasteliikuntana kasvoi 1970- ja 1980-luvuilla kun taas ison kentän jääpeli kuihtui Joensuusta kokonaan. Kesän ja talven harrastussarjat eli jalka- ja kaukalopallon puulaakitoiminta siirtyi Pallopuntarin hoidettavaksi 1970-luvun loppupuolella. Tämä merkitsi kerhon aseman vakiintumista, tehtävien lisääntymistä sekä toisaalta talouden vahvistumista. Puulaakitoiminnasta saadut tulot ovatkin muodostaneet siitä lähtien toiminnan kivijalan. Alkuvaiheista nykypäiviin kestäneitä perinteitä ovat vielä esimerkiksi pelikausien päättäjäistilaisuudet sekä koti-ja ulkomaan opintomatkat.

Vilkkaan alkuvaiheen jälkeen Pallopuntari ajautui tuomaripulaan 1980-luvun alkuvuosina. Moni perustamisesta lähtien mukana ollut aktiivi – esimerkiksi ykkösdivisioonaa tuominnut Mauri Haapalainen – vetäytyi taustalle, eikä korvaajia tahtonut heti löytyä. Kun ottelumäärät saamaan aikaan lisääntyivät sekä jalkapallossa että erityisesti talvella kaukalopallon harrastesarjoissa, joutuivat harvat aktiivituomarit välillä todella koville. Tuomaripula helpottui 1980-luvun kuluessa, kun uusia kasvoja tuli mukaan. Erkki Turusen, Matti Rädyn, Jorma Hassisen, Aulis Pylkkösen, Mauno Jääskeläisen ja Jarmo Huhtalan johtama Pallopuntari ylsi myös kansalliselle huipulle. Jarmo Huhtala tuomitsi ensimmäisenä pohjoiskarjalaisena jalkapalloerotuomarina SM-sarjassa kausina 1988-1989.

Sukupolvi vaihtui Pallopuntarissa taas 1990-luvun kuluessa. Olavi Oslanus nousi näkyvään asemaan kerhon johdossa, jos kohta vanhoista tekijöistä esimerkiksi Pylkkönen, Hassinen ja Huhtala olivat edelleen vankasti mukana. Uusia kasvoja puolestaan olivat esimerkiksi Heikki Pelkonen, Pekka Kangas ja Huhtalan sihteerin tehtävät perinyt Hannu Kettunen. Viimeksi mainittu yhdessä Ilpo Simosen kanssa jatkoi Jukka Harikosken ja Pertti Myllerin aloittamaa liigatason avustavien erotuomarien perinnettä. Muutoinkin 1990-luku oli Pallopuntarille menestysaikaa, sillä kerholla oli parhaimmillaan (1999) kaksi jalkapallon valioerotuomaria eli Arto Nevala ja Toni Kinnunen. Molemmat kuitenkin lopettivat uransa pian uuden vuosituhannen alkaessa, eikä uusia valioita heti löytynyt.

Pallopuntarin neljän vuosikymmenen täyttyessä ollaan taas uusien haasteiden edessä. Kerho on siirtynyt Hannu Kettusen komentoon ja muutoinkin johtokunta on perusteellisesti remontoitu. Uutta menestystä tavoitellaan nyt uusin voimin ja keinoin. Paljon vanhaa on kuitenkin edelleen jäljellä. Harrastesarjoihin osallistuvien joukkueiden määrä on pysynyt viime vuodet melko vakiona ja sarjojen pyörittäminen on taannut kerhon taloudelle hyvän pohjan. Myöskään innostus matkailla koti- ja ulkomailla ei ole osoittanut laantumisen merkkejä: pelejä on käyty seuraamassa aina EM- ja MM-tason mittelöitä myöten. Erotuomarien määrä on viime vuosina ollut huolestuttavan pieni, jos kohta esimerkiksi jalkapalloa tuomitsevien ikärakenne on ilahduttavasti nuorentunut. Haastetta kuitenkin riittää tulevaisuudessa niin kansallisen huipun saavuttamisessa, harrastesarjojen läpiviemisessä kuin pitkäjänteisen toimintakulttuurin kehittämisessäkin.